Nyt joko lähden tai jään?

Mikä siellä työpaikassa pidättelee? Vuonna 2011 annoimme ihmisille neljätoista ominaisuuttaa, ja pyysimme arvioimaan, kuinka tärkeä kukin asia olisi suhteessa ”halukkuuteenne pysyä nykyisessä työpaikassanne tai vaihtaa työpaikkaa?” Tämän listan perusteella työpaikassa pidättelevien asioiden viisi tärkeintä seikkaa olivat

 

työkaverit,

työtehtävät,

työsuhteen turvallisuus,

työnjohto ja

työympäristö.

 

Hieman yllättävästi miesten ja naisten arviot olivat hyvin samankaltaiset. Ainoastaan työpaikan tarjoamia kehitysmahdollisuuksia naiset arvostivat miehiä enemmän – mutta tuo asia ei näyttänyt lopulta olevan kovin tärkeä kenellekään.

 

Jos taas asiaa katsotaan toisesta suunnasta, eli mikä nyt sitten houkuttelisi vaihtamaan, viiden kärki näytti tältä:

 

työn kuormittavuus,

palkka,

uramahdollisuudet,

työnjohto ja

kehitysmahdollisuudet.

 

Toisin kuin työpaikassa pidättelevissä tekijöissä, näissä poistyöntävissä asioissa sukupuolella on väliä. Naisille palkka, esimiehet ja työn kuormittavuus ovat tärkeämpiä asioita kuin miehille.

 

Hieman vaikeatulkintaisesti halua työpaikassa pysymiseen ja lähtemiseen selittävät samat ja eri asiat. Työnjohto löytyy kummaltakin listalta, palkka sen sijaan ei näytä sinänsä pidättelevän, mutta toisaalta vaikuttaa myös lähtöhaluihin.

 

Kuka sitten oli viiden vuoden päästä vaihtanut työpaikkaa? Arvio listoilla korkealla olevien asioiden näkökulmasta keskimääräistä useammin uudessa työssä olivat ne, joille nykyinen palkka, uramahdollisuudet, työympäristö tai kehittymismahdollisuudet olivat edesauttamassa työpaikan vaihtoa. Samaan suuntaan vaikuttivat myös työsuhteen turvallisuuteen liittyvät asiat.

 

Ja mitä sitten? Palkka, ura ja kehitysmahdollisuudet ovat asioita, joita ihmiset arvoivat työpaikan vaihdossa. Ne ovat myös asioita, joihin erilaisilla organisaatio tason päätöksillä voi vaikuttaa, varmasti ainakin vähän enemmän kuin siihen, mitä työkavereista ajatellaan.

Työpaikan vaihto ja ne eurot?

Tulot tuppaavat ihmisillä nousevan työvuosien myötä. Vuonna 2011 46 prosenttia ilmoitti kuukausituloikseen alle 2 500 euroa. Viisivuotta myöhemmin tämä osuus oli vähentynyt kolmannekseen. Naisten palkka on säännöllisesti pienempi kuin miehillä, niin tässäkin aineistossa, vuonna 2011 56 prosenttia naisista oli tässä ryhmässä, viisi vuotta myöhemmin osuus oli 41 prosenttia.

 

Aineistosta voi askarrella myös mittarin, joka hieman täsmentää ihmisten palkkakehityksen kulkusuuntia. Heikkoa palkkakehitystä on vain harvalla, neljä prosenttia näytti olevan ihmisiä, jotka ensimmäisessä kyselyssä kertoivat ansaitsevansa yli 2 500 ja toisessa alle sen. Huomattavasti useammalla (17%) kehitys kulki toiseen suuntaan. Puolet vastaajista oli niitä, joilla ansiot pysyivät yli 2 500 eurossa.

 

Kannattaako se työpaikan vaihtaminen euroissa mitattuna? Näin näyttäisi olevan. 15 prosenttia niistä, jotka olivat edelleen samassa työpaikassa, kuuluvat ryhmään, joiden tulot olivat noususuunnassa. Sen sijaan työpaikkaa vaihtaneilla tämä osuus oli 22 prosenttia. Jos tilanne on se, että työtä on vaihdettu työpaikan sisällä, se tuntuu myös lisääntyneinä euroina. Kuitenkin efekti on selvästi isompi, jos vaihtoon on tehtävien lisäksi mennyt myös työpaikka.

 

Kummallista kyllä, vaihtamine on eurojen näkökulmasta kannattavaa nimenomaan miehille: Miehistä kaikkiaan hyvän tulokehitykseen ryhmään kuuluu 14 prosenttia, vaihteista 20 ja paikallaan pysyneistä 12. Naisista hieman useampi, 19 prosenttia, löytyy edullisen kehityksen ryhmästä. Kuitenkin tämän ryhmään kuuluu vaihtaneista 23 ja jääneistä 18.

 

Koulutuksella saattaa olla jotakin tekemistä asian kanssa. Naisten ryhmässä korkeasti koulutetut näyttävät olevan niitä, jotka hyötyvät taloudellisesti työpaikan vaihdosta. Miesten työmarkkinoilla asia on aivan päinvastoin. Toki on huomattava, että miesten koulutus on nykyään kautta linjan heikompi kuin naisilla.

Työstä työttömäksi?

Suomen kansantalous ajautui monen muun länsimaan tavoin kriisiin 2008. Kriisi oli sitkeän sorttinen. Vasta tänä vuonna taloudessa on selvät toipumisen merkit. Vaikka kriisi oli monella tavalla raju ja jopa rankempi kuin 1990-luvun iso murros, työttömyys pysyi pitkään varsin maltillisissa lukemissa, toisin kuin 1990 luvulla.

 

Suotuisia työttömyys kuvastuu myös tässä aineistossa. Avoimeen työttömyyteen päätyneitä kaikista vuonna 2011 työllisinä olleista vain nelisen prosenttia. Asia ei ole sinällään yllättävä, virtaa työttömyyteen tulee myös muualta kuin työpaikojen menetyksestä, iso ryhmä ovat mm. koulunsa jälkeen töitä etsivät.

 

Mutta keitä sitten nämä työttömyyteen päätyvät ovat? Millä tavalla he eroavat niistä, jotka edelleen vuonna 2016 olivat töissä? Kovin selvää – tai yllättävää – kuvaa työttömyyteen päätyneistä ei aineisto anna. Määräaikainen työsuhde on ilmeinen riski työttömyydelle, samaten julkisella sektorilla työskenteleminen vähentää riskiä päätyä työttömyyteen. Oikeastaan kiinnostavaa on myös se, mitkä asiat eivät tähän asiaa vaikuta: iällä ei näytä olevan itsenäistä merkitystä, ei myöskään sillä, millainen koulutus vastaajalla on. Myöskään miesten ja naisten välillä ei ole eroja.

 

Aineisto antaa mahdollisuuden tarkastella myös työttömyyttä vähän väljemmin. Sekä 2011 että 2016 ihmisiltä kysyttiin onko heillä ollut työttömyys jaksoja viimeisen viiden vuoden aikana? Kumpanakin mittauskertana noin joka viides vastaaja raportoi työttömyysjaksoista. Kymmenellä prosentilla vastaajista työttömyys kausia oli takana kumpanakin ajankohtana. Toisaalta hieman enemmän (12%) oli kuitenkin niitä, joiden asema työmarkkinoilla oli jollakin tavalla vakiintunut: työttömyysjakoista ei raportoitu vuonna 2016, vaikka viisi vuotta aikaisemmin niin oli ollut asian laista.

 

Jos työttömyyttä vuonna 2016 tarkastellaan tällä väljemmällä kriteerillä, eli siis sillä onko niitä työttömyyskausia ollut, kuva on hiekan, mutta ei kovin paljon toisenlainen kuin edellä.

 

Edelleen tässäkin ryhmässä määräaikainen työsuhde näyttäytyy riskinä, samaten julkisella sektorilla työskentely suojaavana tekijänä. Tämän lisäksi huomattava vaikutus on myös sillä, onko viisi vuotta sitten raportoinut työttömyydestä ja sillä onko tänä aikana vaihtanut työpaikkaa. Työmarkkinaongelma näyttävät ainakin jossain määrin sitkistyneiltä, aikaisemmat työttömyydet ennustavat tulevia. Varsin usein työttömyys näyttää myös liittyvän työpaikan vaihtoon.

 

Jälleen on kiinnostavaa myös se, mihin työttömyys ei ole kytköksissä. Palvelualalla työskentelevien työttömyys on yhtä harvinaista tai yleistä kuin teollisuudessa, myöskään koon suhteen ei ole eroja. Ja edelleen miesten ja naisten asema näyttää tässä suhteessa tasa-arvoiselta.

Ja tarinan opetus: Vaikka talous ei liidellyt aikana, jolloin aineistoa kerättiin, työstä työttömyyteen putoamine ei nyt ole aivan mahdottoman yleistä.

Kuka vaihtaa työpaikkaa?

Onko suomalaisilla työmarkkinoilla sitä dynamiikkaa liian vähän? Onko se niin, että ihmiset jököttävät samoissa hommissa, joko saamattomuuttaan tai sitten vain muutoksen pelosta?

 

Lopulta on vaikea sanoa, paljonko on paljon? Jos katostaan porukkaa, joista kaikki vuonna 2011 olivat töissä, heistä työelämässä on edelleen viiden vuoden jälkeen kolme neljästä. Tästä joukosta osapuilleen joka toinen on samassa työssä ja samassa työpaikassa kuin viisivuotta sitten. Joka viides oli muuttanut tehtäviään samassa työpaikassa. Kokonaan työpaikkaa on vaihtanut kolmisenkymmentä prosenttia. Aivan paikallaan pysyvää ei suomalainen työelämä näytä olevan.

 

Sukupuolen välillä ei ole, eroja miehet ja naiset vaihtavat sekä työpaikkoja että tehtäviä yhtä usein. Sama on tilanne myös niillä jotka ovat lähteneet tykkänään toiseen ammattiin, heitä viidessä vuodessa näytti olevan 14 prosenttia.

 

Entä millä aloilla sitten vaihdetaan töitä halukkaimmin? Näyttää siltä, että yksityisissä palveluissa työpaikkaan vaihdetaan useammin kuin teollisuudessa tai julkisissa palveluissa. Sen sijaan tehtäviä samassa työpaikassa sen sijaan vaihdettiin yhtä usein tai harvoin kaikilla toimialoilla. Kuitenkin tykkään toiseen ammattiin vaihdettiin harvimmin julkisella sektorilla töitä tekevien keskuudessa.

 

Tosin kuin vois ennakkoon ajatella, koulutus ei ole yhteydessä työpaikan tain ammatin vaihtamiseen. vaihtamiseen. Pelkällä perusasteen koulutuksella liikkeellä olevat vaihtavat työpaikkaa yhtä usein tai harvoin kuin korkeammin koulutetut. Sen sijaan koulutus vaikuttaa tehtävien vaihtoon työpaikan sisällä, tämän tyyppinen muutos on selvästi harvinaisinta niiden keskuudessa, joilla on vain perusasteen koulutus.

 

Kovin suuri yllätys tuskin on se, että alle kolmikymppiset vaihtavat työpaikkaa selvästi muita useammin. Puolet alle kolmikymppisistä, mutta vain joka neljäs tätä vanhemmista on vaihtanut työpaikkaa. Samaten ammatin vaihtajia on huomattavasti enemmän nuoren joukossa. Sen sijaan ikä ei näytä olevan oleellinen tekijä niiden joukossa, jotka ovat vaihtaneet tehtäviä työpaikan sisällä.

 

Aineisto kokoontuu!

Nyt sitten ollaan tiedonkeruussa vaiheessa, jossa paperilomakkeet lähtevät maailmalle. Koneen kautta tavoitettiin jo valtavan iso joukko vastaajia. Vastaajien iso määrä on tietenkin huojennus. Ensinnäkään hommasta ei todella tule yhtään mitään, jos ihmiset eivät pidä asiaa vastaamisen arvoisena. Toiseksi se varmaan kertoo myös siitä, että lomake ei ainakaan nyt täysin mahdoton ollut. Eli siis toivon mukaan ihmiset ovat päässeet jyvälle siitä, mitä kysymyksillä on haettua.

 

Eihän sille mitään voi, että tässäkin tutkimuksessa jotkut kysymykset ovat oikeasti hankalia. Kysymme, mitä työelämässä tapahtui viisi vuotta sitten? Itse olin viisi vuotta sitten(kin) samoissa hommissa, joten ei siinä vaikeutta. Mutta jos pitäisi tarkemmin muistella, koska sitä työtä vaihdoin, niin se ei varmasti ihan niin helppoa olisi.

 

Sanon suoraan, että mieltä lämmitti muutama huolestunut yhteydenotto. Sähköinen vastaaminen ei syystä tai toisesta onnistu, ja osallistujat halusivat varmistella, että tuleehan se paperi lomake? Kyllä tullee ja on hyvä että ihmiset välittävät asiasta!

 

 

Tietoko valtaa?

Syksyn alku on tutkijoille erityistä aikaa. Apurahakuponkien viimeinen jättöpäivä on varsin usein syyskuussa. Rahaa uusille ja upeille tutkimushankkeille pitäisi saada ja pitäisi. Hakemusten kirjoittaminen on vähän paineista hommaa: kuinka nyt osaa tämän ja tuon lauseen sorva niin, että rahasäkkien päällä istujat nyt juuri tämän hienouden huomaisivat ja heltyisivät. Kirjoittaminen on jossain määrin turhauttavaa. Hyötysuhde on nimitäin nykyisellään aika heikko. Kukaan ei saa huolimattomalla hakemuksella rahaa, mutta hyväkin on niin paljon, että mopen osalle jääminen ei tarkoita sitä, että olisi kelvoton. [Näin me ainakin haluamme uskoa…] Mutta on siinä kirjoittelussa hyväkin puolensa. Aina oppii. Hakemuksen jättäessä asiasta tietää varmasti enemmän kuin alkaessa, olisi se hakemus sitten tyhjä arpa tai voittaja.

 

Viimeksi kun hakemusta nikkaroin, oli pakko tarkemmin katsoa yksi artikkeli Suomen Kuvalehdestä. Vaivattominta oli maksaa vähän verkossa ja päästä digilehteä selaamaan.

 

Vuosikymmeniin en ole lehteä säännöllisesti seurannut. Totuus on, että Helmin ja Heikin ja Jyvien ja akanoiden lisäksi muutakin sisältöä sieltä löytyi.

 

Tietenkin tätä työelämää tulee katsottua. Tuoreissa numeroissa oli kaksikin kiinnostavaa artikkelia. Roope Uusitalo kirjoittelee paikallisesta sopimisesta (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/mika-paikallinen-sopiminen-siita-suunniteltiin-suomen-talouden-pelastajaa-jo-1990-luvulla/?shared=937678-33c6f8dd-4). Ei siinä torvet soi ja julista, että täältä se onni ja autuus löytyy. Torvet soi me melu on kova, kun asian puolesta ja vastaan julkisuudessa otetaan kantaa. Tutkijan paikalta RU sen sijaan piipittää, että joo, joo, mutta jos pitää ihan tiukkaa näyttöä asiasta saada, homma muuttuu heti paljon vaikeammaksi. Vaikka tässäkin tapauksessa, 1990-luvun paikallisen sopimisen tiimellyksessä, käsillä oli parhaasta päästä oleva tutkimusaineisto.

 

Ja tarina jatkuu SK.ssa. Selasin vanhoja juttuja ja Kustaa Hulkko kirjoitti taloustieteen ja politiikan vaikeasta suhteesta (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/poliitikot-suhtautuvat-ekonomistien-neuvoihin-kuin-lapsi-kalanmaksaoljyyn/?shared=935015-00400b84-4). Hieman hykerrytti tuo sitaatti Amerikan professorilta ” usein poliitikko suhtautuu ekonomistin neuvoihin kuin lapsi kalanmaksaöljyyn”. Ja ekonomistin paikalle voi ihan vaivatta kirjoittaa tutkimuksen yleensä. Hulkon kirjoitus on ilmestynyt syyskuun 9. päivä. En jaksa tarkistaa, olisiko hän saanut tälle kalanmaksaöljy-tragedialleen sivustatukea viime ajoilta. Hallitus ilmoitti hiljattain antavansa lähinnä metsäteollisuudelle muhkeita päästökorvauksia. VATTin ekonomistit kyllä sanoivat, että ei tuo ole taloudellisesti järkevää, eikä hallituksen linjan mukaista. Mutta eipä noilla ekonomisten kannoilla mitään merkitystä näytä olevan, ei vaikka ne tulevat VATTista, eli Valtion taloudellisesta tutkimuslaitoksesta, joka hommana nyt juuri olisi tuottaa Tutkittua Tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi.

 

Mutta rehellisyyden nimessä: Hulkko listaa juttunsa lopuksi myös asioita, joissa tutkimus on (ilmeisesti) vaikuttanut päätöksentekoon.

Työelämä. Nyt.

Tämä blogi on Työelämä tänään -tutkimushankkeen kylkiäinen.

Mitä siitä työelämästä sitten pitäisi tietää? Viisi vuotta sitten toteutimme hankkeen ensimmäisen osan. Tutkimus tehtiin Tampereen yliopistossa, Työsuojelurahasto antoi rahat ja Tilastokeskus hoiti aineiston keruun ja muokkaamisen tutkimusvalmiiseen muotoon. Koko hommastahan ei olisi tullut yhtään mitään ilman niitä yli 2000 ihmistä, jotka palauttivat lomakkeen.

Lomakkeessa utelimme vähän kaikkea työstä, hyvinvoinnista ja vähän toimeentulostakin. Erityinen kiinnostuksen kohteemme oli työnepävarmuus. Kovin suuri uutinen ei ole, että epävarmuus rassaa. Sen sijaan ehkä vähän uudempi asia oli, että melkein enemmän kuin työn menettämisen pelko kielteistä henkeä ja huonoa oloa toi aavistelu siitä, että omassa työssä asiat muuttuvat heikompaan suuntaan.

Lisää hankkeesta löytyy loppuraportista. Se on luettavissa osoitteessa https://www.tsr.fi/valmiit-hankkeet/hanke?h=110100#materials .

Viisi vuotta on kohtuullisen pitkä aika. Tuon raportin aineisto kerättiin vuoden vaihteessa 2010/2011. Silloin elettiin aikaa, jolloin talouskriisi oli jo alkanut, mutta vaikutti kuitenkin siltä, että täysimittaiselta kriisiltä ainakin työllisyyden suhteen meillä säästyttäisiin. Kuten hyvin tiedämme, ihan niin hyvin asiat eivät menneet.

Mitä tämä kaikki on merkinnyt työelämällä? Mitä viidessä vuodessa työmarkkinoilla ja työpaikoilla on tapahtunut? Tyytyväisyys oli katossa, kun loppukeväästä tuli tieto, että hanke saa jatkoa, Työsuojelurahasto myönsi rahat uuteen aineiston keruuseen. Nyt saamme tietää, mitä noille kahdelle tuhannelle ensimmäisen vaiheen vastaajalle on tapahtunut. Ylivertaisesti suurin osa on edelleen töissä, varmasti samoissa hommissa. Mutta elämäntilanteet ja työt toki myös muuttuvat. On jääty eläkkeelle, siirrytty opiskelemaan tai perhevapaalle. Kasvava työttömyyskin on varmasti koskettanut osaa ensimmäisen vaiheen vastaajista.

Alkusyksy on merkinnyt myös yhteistyötä Tilastokeskuksen kanssa. On suunniteltu lomaketta ja viilattu tiedonkeruun yksityiskohtia. Digitalisaatio etenee myös näillä aloilla: viisi vuotta sitten toimittiin pelkilla paperilomakkeilla, nyt lähtee matkaan mahdollisuus myös verkkovastaamiseen. Toki lomakkeen sisältö on molemmissa sama. Mutta mikään hieno lomake ei tutkimusta pelasta, jos ihmiset eivät ole kiinnostuneita siihen vastaamaan.

Ja siis ketkä tässä ovat takana. Hanketta johdan minä, Antti Saloniemi, sosiologian professori Tampereen yliopistosta. Samasta paikasta ovat myös tutkimusryhmän muut jäsenet, professori Jouko Nätti, erikoistutkija Simo Aho ja tutkija Liudmila Lipiäinen.